Jätti Origamilinnut lennähtivät Stockmann Helsingin valopihalle. Lintujen siipiväli jopa kaksi metriä, korkein lintu lentää 13 metrissä ja alin vain reilussa kolmessa metrissä. Yhteensä upeita ja ennennäkemättömiä lintuja on 48 kappaletta. Koko installaation on...
Valmistimme Pandan uuden ”suklaanappi-logon”. Halkaisija napilla on n. kaksi metriä. Lataamo valmisti sille Suomen kiertuetta varten tyylikkään promootiopisteen.
Onnelin ja Annelin talvi-elokuvaan valmistimme kuvassa näkyvän Arabian teema-kahviastiaston n. 15 kertaisena suurennoksena. Materiaalina on paloturvallinen EPS (styrox). Käy katsomassa uusin Onnelin ja Annelin elokuva ja bongaa kahvikuppi sieltä.
Valmistimme Stockmanin Hulluille päiville 3D-jättihaamun pääoven yläpuolelle. Haamun leveys on 8 metriä ja korkeus on 5 metriä. Materiaalina on säänkestävä muovi ja se on sisältä LED-valaistu.
TypoCraftHelsinki 2015 on näyttely ja tapahtuma, joka järjestetään ensimmäisen kerran Helsingissä 27.8.–27.9.2015, Galleria Lokalissa sekä kaupunkitilassa. TypoCraft haluaa julistaa typografian ilosanomaa ja avata sitä suurelle yleisölle. Orlen toteuttamat...
Stockmann tuo takaisin tunnetut maa- ja kaupunkikampanjansa ja aloitti näyttävästi Brooklynnillä. ORLE Oy vastasi huimien BROOKLYNN -valomainosten suunnittelusta, teknisestä toteutuksesta ja asennuksesta. Valomainoksia on useita, ja suurimman niistä leveys yli 16...

Elokuussa TV5:lla alkavassa uutuussarjassa Jutan ja Vertin supersinkkudieetti, Jutta ja personal trainer Vertti Harjuniemi valmentavat itseensä tyytymättömät sinkut sädehtivinä treffimarkkinoille!
Elokuussa TV5:lla alkavassa uutuussarjassa Jutan ja Vertin supersinkkudieetti, Jutta ja personal trainer Vertti Harjuniemi valmentavat itseensä tyytymättömät sinkut sädehtivinä treffimarkkinoille!
Orle valmisti kuvan mukaisen 3D-lavasteen. Jääkarhuemo on luonnollisessa koossa. Materiaaleina on käytetty mm. EPS:iä ja alu-komposiittilevyä sekä valokuvatulosteita. Lue koko tarina RanuaZoon sivulta:...
RadioGaala nähtiin suurempana kuin koskaan. Tapahtuma pidettiin Rautatientorilla 6.5. Gaalassa Palkittiin vuoden 2014 Parhaat artistit, promoottorit, radiomyynti- ja ohjelmatekijät. Gaala nähtiin kokonaisuudessaan Nelosessa. Gaalassa esiintyivät mm. Apocalyptica,...
Orle oli toteuttamassa Stockmannin Elä Isommin-kevätkampanjaa. Valmistimme seitsemän metriä korkean ”jättikassin” pääoven yläpuolelle. Juhlitaan yhdessä isommin kevätkampanjaan valmistimme 3D-kukkia näyteikkunan ulkopintaan, sekä ikkunan sisäpuolelle ilmassa leijuvat...
Suomen ensimmäiset kahvifestivaalit, Helsinki Coffee Festival, järjestettiin 20.–22. maaliskuuta Suvilahden Kattilahallissa Helsingissä. Paulig Oy:n osastolle Nykypuu Oy rakensi huikean toteutuksen. Orle valmisti moniväriset 3D-otsalautakoristeet paloturvallisesta...